Kustantajan blogi

Tietokoneen armoilla

Asuitpa missä tahansa, Väestörekisteri tietää paremmin.

Yritätpä tilata lehtiä, ohjata laskut paremmin sopivaan postiluukkuun, lähettää itsellesi kirjeitse muistutuksia asioista, mitä tahansa: ne ohjataan siihen osoitteeseen, joka Väestörekisterillä sinusta on. Ei auta, vaikka kuinka vakuutat postille, teet tilapäisiä osoitteenmuutoksia tai vannot olevasi vain tilapäiskortteerissa, Väestörekisteri on se, joka tietää paremmin.

Miksi? No siksi, että Väestörekisteri ylläpitää tiedostoja tietokoneillaan. Ja Herra Tietokone on se, joka tietää kaiken. Ainakin sinun asiasi paremmin kuin sinä itse!

Kirjavälitys on se, joka ylläpitää kirjojen tietoja. Yliopiston kirjasto tosin ylläpitää kirjojen sotu-tunnuksia isbn-keskuksessaan. Mutta annettuaan tämän numeron, se siirtää vallan tukkuliikkeille. Kun Kirjavälityksen Herra Tietokone on imaissut itseensä väärän tiedon, on miltei mahdotonta saada sitä sieltä pois.

Kahdenkymmenenyhden vuoden aikana meille on sattunut kaksi kertaa valitettava virhe.

 Ensimmäisellä kerralla kaksi kirjaa oli saanut saman isbn-numeron. Se selvisi sillä, että toisesta painettiin uusi painos uudella isbn-numerolla ja vanha ilmoitettiin loppuunmyydyksi.

Toinen tapaus on ikävämpi: Kirjavälityksen tiedostoihin oli naputeltu tiedottajan nimi kirjailijan nimen kohdalle. Niinpä Pertti Kultalahden romaani Pesänjakajat on tietojen mukaan Eija Tuomelan kirjoittama! Olen yrittänyt oikaista tietoa kaikkialle missä vain olen sen nähnyt. Kirjavälitys on sen korjannut uusiin tiedostoihinsa. Nettikirjakaupat ovat yksitellen korjanneet sen, sitä mukaa, kun olen osannut siitä ilmoitella. Tosin jokaisesta tulee ensin automaattinen vastaus: "Kirjavälitys huolehtii tiedostojemme oikeellisuudesta." Onkin huolehtinut uusista, mutta jos vanhat tiedot ovat virheellisiä, virhe kirjautuu kerta toisensa jälkeen, kun ei sitä kukaan poista. Tietoa tulee vain torttuna tortun päälle. Huolimatta siitä, että kirjan nimilehdellä selvästi sanotaan kirjailijan nimi, eikä kustantajan tiedottajahenkilön nimeä siinä mainita. Onkin kummallista, että Herra Tietokoneen tietoa uskotaan vastoin silmien näkymää kirjan kannesta.

Nyt on uusin vaiva syntynyt kirjastoista, joihin väärä tieto on myös levinnyt. On aikamoinen työ käydä läpi kaikki Suomen kirjastot ja pyytää korjaamaan Kirjavälityksen lähettämä väärä tieto. Varsinkin ja valitettavasti, kun suuri osa kirjastoista ei kyseistä teosta omista. Vaikeinta on saada kirjastot uskomaan, että virhe pitää korjata. Tekijällähän kun ei ole mitään tekemistä tuotteensa kanssa, koska kirjatukkurin Herra Tietokone tietää kirjoittajan paremmin kuin kirjailija!

Asia tuntuu pieneltä, mutta kyllä kärpäsestä aikamoinen härkänen syntyy, kun se aikansa pörrää tietokoneelta toiselle.

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Kesuura Oy | Vastaa 05.02.2014 02.42

Väestörekisterille on mahdollista tehdä ilmainen sivuosoiteilmoitus. Itella sen sijaan laskuttaa postin edelleenlähettämisestä sekä tilapäisosoittenmuutoksesta.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

10.03 | 17:51

Hei,
Voinko lähettää Sinulle runokäsikirjoitukseni? Sivumääriä on n. 30. Mietin vielä painetaanko aina yksi runo per sivu. Kuvituskin on valmiina.

...
18.01 | 15:52

Pirjo Virkkusen Pohjoista kohti on minulle mieluisaa luettavaa. Hän seuraa luontoa meikäläisen tapaan. Myös muuta elämänmenoa ihanasti : Virta vie , virta tuo.

...
23.11 | 15:04

Sisko Thorsin lastenromaani Riiviö-Riitta muuttaa uuteen kotiin on ilmestynyt. Kysy kirjakaupasta tai suoraan kustantajalta.

...
13.08 | 23:42

RAuno Rikkosen aforismikokoelma Ihmistä etsimässä on ilmestynyt. Kysy kirjakaupasta tai kesuura@hotmail.com

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS